TEKSTI ja KUVA Miika Moilanen
“Kaikki päättyy joskus,
Viikkokausia oli satanut,
Meri alkoi nousta,
Rakkausavioliiton pettymykset”
Näillä säkeillä alkaa Suomen epätodennäköisimmän menestysbändin, Ultra Bran, viimeisen albumin nimikkokappale “Vesireittejä”. Anni Sinnemäen sanoitukset viestivät suoraan lopun alkua — niin bändin, avioliiton kuin myös maailman.
Vuonna 1994 Suomen demokraattisen nuorisoliiton, eli nykyisten Vasemmistonuorten, laulukilpailua varten Kerkko Koskinen orkestroi yhteen melkein kymmenkunnan lukioikäisiä ystäviään. Tuolla sekalaisella kokoonpanolla äänitettiin kilpailukappale harkitun provokatiivisella nimellä “Ampukaa komissaarit, nuo hullut koirat”. Vaikka kappaleen äänittänyt kokoonpano oli vasta tietynlainen prototyyppi Ultra Bralle, niin siitä erottui jo bändin sointia leimaavat maksimaalinen tuotanto ja kuoromainen laulutapa.
Bändin vakiintuessa 12 hengen kokoonpanoon syntyivät neljä studioalbumia ja edelleen radiossa kuultavat hitit, kuten “Minä suojelen sinua kaikelta” ja alunperin Euroviisujen vastareaktiona syntyneen Neurovision Song Contestin puitteissa tehty kappale “Sinä lähdit pois”. Muun muassa näiden kappaleiden siivittäminä bändin parikymppiset jäsenet kävivät pikakelauksella läpi nousun suosioon, Suomen poptaivaalla loistamisen ja yhtyeen hajoamisen vain kuusi vuotta bändin esikois-EP:n julkaisun jälkeen.
Mikä sitten ajoi Ultra Bran lopettamispäätökseen? Yhtye oli huomannut levymyynnin laskun Kroketti-levyn (1997) huippuvuosien jälkeen, mutta myös viimeiseksi jäänyt albumi Vesireittejä myi platinaa. 2000-luvun alun Suomessa oli myös kysyntää Ultra Bran kaltaiselle, yhteiskunnallisesti valveutuneelle, yhtyeelle, josta kertoi toistuvasti loppuunmyydyt keikat. Oliko ajatuksena päättää itse milloin lopettaa tanssimisen sen sijasta, että jalat väsyvät ja muut poistuvat ympäriltä? Löytyykö vastaus loppua henkivästä kappaleesta “Vesireittejä”?
Ultra Bran loppu tuli toimittajille yllätyksenä vuonna 2001, vaikka edellisen vuoden syksyllä julkaistu Vesireittejä-kappaleen musiikkivideo koostuu pelkästään muistelevista montaasikuvista bändin taipaleesta erinäisillä keikkalavoilla. Bändin jäsenet pitävät itse kappaletta erityisen onnistuneena ja sen esittämistä jopa katharsis-kokemuksena. Ultra Bran laulaja Terhi Kokkonen on kertonut, että Vesireittejä on hienoin biisi, jonka on saanut esittää ja siihen on kiteytynyt kaikki se täydellisyys, jota Anni Sinnemäen ja Kerkko Koskisen yhteistyö tuotti.
Vesireittejä julkaistiin viisi vuotta Anni Sinnemäen ja Kerkko Koskisen avioitumisen jälkeen. Kaksikon keskinen suhde oli alkanut Ultra Bra kuvioissa, joten tuntuu bändin taipaleelle sopivalta, että kahden avainvaikuttajan suhde päättyi myös yhtyeen edetessä loppuunsa. Sinnemäki ei kuitenkaan pidä kappaleen sanoituksia omakohtaisina. Tekoprosessiin ei siis sisältynyt samanlaista dramatiikkaa, kuin ABBA-yhtyeen kappaleessa “The Winner Takes it All”. Tuota kappaletta kirjoittanut Björn Alveus kertoo, että hittikappaleen katkerat sanat sisältävät omakohtaisuutta hänen erottua ABBAn laulajasta Agnetha Fältskogista. Kuitenkin suomalaiseen tapaan Ultra Bran voimapari ei keskustellut keskenään Vesireittien sanoituksista luovan työn ulkopuolella.
Veden tematiikka on läsnä useissa Ultra Bran kappaleissa, joista mieleen ponnistaa vahvimpana fanfaarein koristeltu rallatus “Hauki”. Vesireiteissä tunnelma on kuitenkin Haukea synkempi. Kertosäe huuhtoo kuulijan yli laahavilla instrumenteillaan ja sanat tekevät tilanteen toivottomaksi nousevan meren edessä:
“Jos kaupunki tulvisi,
Vesireittejä pääsisi pakoon,
Kaupunki tulvisi,
Vesireittejä pääsisi pakoon,
Vaan minä en ole kala,
Vaan minä en ole kala”
Vesireitit toimivat kappaleessa viimeisenä oljenkortena. Kun mennyt elämä on hukkunut, niin kertoja voisi vielä räpiköiden paeta, vaan tämä ei halua. Ehkä ajan virtaus on niin vahva, että on helpompi jäädä sen alle, kuin muuntautua sen mukaiseksi. Kohti kappaleen loppua kertosäkeen toivoton mantra alkaa kuitenkin soida toiveikkaasti, kuin hyväksyntänä estämättömän edessä. On paljon helpompi hakea lohtua lauseesta, kuten “kaikki päättyy joskus”, kuin muuntautua itselleen vieraaksi otukseksi, kuten kalaksi.
Vesireiteissä kuvattu vedenpaisumus on 2020-luvulla ilmastonmuutoksen vuoksi realistinen lopun kuvaus. Loppu voi kuitenkin tulla yhtä yllättäen kuin Vesireittien viimeistä kertosäettä edeltävät ulvovat kitarat, jotka kuulostavat putoavilta meteoriiteilta. Yleisöä yllättäneen lopun kokenut Ultra Bra paloi myös meteoriitin lailla ja jätti suomalaiseen popkulttuuriin syvän kraaterin, jota ei ole pystytty täyttämään jäljennöksillä. Uniikeista lähtökohdista ponnistanut Suomen epätodennäköisin menestysbändi nousi nopeasti aaltonsa harjalle, jolla sai pysyteltyä seitsemän vuotta. Ultra Bran tapauksessa yhtye sai itse päättää milloin heidän aalto pyyhkäisi rantaan pelkäämättä sitä, että tämä hyökyaalto jakautuisi vain pieniksi vesireiteiksi. Vuonna 2001 tähän aallon sortumiseen oli valmiina pelkästään Ultra Bra – sonnustautuneena keltaisiin sadetakkeihinsa.
English 
Suomi