Miika Moilanen
Tänä vuonna Leevi and the Leavings -yhtyeen nokkamiehen tai kyseistä “projektia” pyörittäneen dynamon, Gösta Sundqvistin, kuolemasta tulee kuluneeksi 20 vuotta. Sundqvistin dynamo-titteli on lainattu Timo Kalevi Forssin kirjan (2018) sekä Sundqvistin 1980-luvulla johtaman jalkapallojoukkueen Johanneksen Dynamo nimestä. Nimitys on siinäkin sopiva, että Sundqvist tunnetusti sanoitti, sävelsi sekä sovitti kaikki Leevien kappaleet alkaen yhtyeen alkuaskelista musiikin parissa 1970-luvulla.
Alunperin Leevi and the Leavings on yksi yhtyeen alias, jolla kokoonpano esiintyi Sundqvistin aivoittamassa Stereogramofoni “radio-ohjelmassa”, joka todellisuudessa äänitettiin C-kaseteille ja jaettiin ystäväpiirille kuunneltavaksi. Samannimisen kokoelmateoksen (2001) sisäkannessa Sundqvist luonnehtii: “Ilman Ristoa [yhtyeen kitaristi ja basisti] koko juttu olisi jäänyt pelkäksi pienen piirin vitsiksi, “inside jokeksi” – vaikka se sitä jonkun mielestä voi olla vieläkin!” Tämä vähättelyn taito tuntui kulkevan Sundqvistin koko kirjavan uran läpi, jonka aikana hän yhtyeen lisäksi tehtaili radio-ohjelmia, tekstejä muille artisteille ja kirjoituksia lehtiin. Tämä laajensi mystiikan viittaa, joka peitti Leevejä ja jolla pyrittiin sumuttamaan kuuntelijoita tai jopa leikkimään heidän kustannuksellaan.
Tämä petkutus alkoi jo yhtyeen nimen vakiintuessa ja fiktiivisen Leevin astuessa laulujen kertojaksi. Sundqvist hyvin harvoin, jos koskaan, kirjoitti lauluja omasta elämästään. Laulujen tai radio-ohjelmien aiheet saattoivat juontaa juurensa kuultuihin kahvipöytäkeskusteluihin tai muihin havaintoihin ympäröivästä maailmasta. Sundqvist joskus haastatteluissa halvensi aikalaisiaan Hectoria tai Juice Leskistä heidän taipumuksestaan tuijottaa omaan napaansa – myös lauluja kirjoittaessa. Sundqvist myös vierasti keikkailuelämää ja Leevit eivät tunnetusti esiintyneet kertaakaan livenä. TV-esiintymisiä yhtye kuitenkin ehti keräämään vyönsä alle yhden, sillä Leevit kiipesivät lavalle esiintymään vuoden 1981 Euroviisujen karsinnassa – ilman että soittimia oltiin yhdistetty äänentoistoon.
Samalla kun yhtyeen mysteerisyys keräsi ympärilleen huomiota, niin keräsi myös heidän musiikkinsa. 16 studioalbumin raidoille mahtui monenmoisia elämän tarinoita ja yhteiskunnallisesti kantaa ottavia kappaleita. Kansan korvien väliin jäivät etenkin humisemaan toivottomat kohtalonkuvaukset nimikappaleissa, kuten “Teuvo, maanteiden kuningas”, “Kyllikki”, “Poika nimeltä Päivi” ja “Elina, mitä mä teen?” Näiden kappaleiden ytimessä olivat tavikset, joiden elämän ylämäkiä ja etenkin niiden jälkeisiä syöksykierteitä Sundqvist sanoitti raa’an realistisesti. Leevien laulujen sanoitukset kulkivat usein mollissa, kun taas soitto duurissa. Tämä ei jäänyt sanoitusten ainoaksi ristiriidaksi.
Sundqvistilla oli taito asettua kenen tahansa kulkijan kenkiin riippumatta kuinka kuluneet tai likaiset ne olivat. Laulujen hahmot olivat keksittyjä siinä missä Sundqvistin luotsaamassa radio-ohjelmassa Koe-eläinpuistossa (joka poiki maailmaan edelleen keikkailevan Aarne Tenkasen). Suomalaisten oli jokseenkin vaikeaa hahmottaa taiteen ja taiteilijan rajaa, sillä Leevien kestohitiksi noussut “Pohjois-Karjala” sai useat itä-suomalaiset uskomaan Espoolaisen Sundqvistin heidän maamiehekseen. Useat kappaleet kertovat myös viinaan taipuvaisista töpeksijöistä, mutta Sundqvistin tiedettiin nauttivan suomalaisella mittarilla hyvin vähän alkoholia. Tuotannosta löytyy myös useita ulkomaanmatkailusta kertovia kappaleita, mutta Sundqvistin tiedettiin vain kerran poistuneen Suomesta risteilylle. Nämä faktat verrattuna laulujen fiktioon syventävät arvostusta Sundqvistin loputtomalta tuntuneeseen luovuuden lähteeseen, jossa mielikuvitus on kokemusta rikkaampaa.
Vuonna 2004 vuosi Gösta Sundqvistin kuoleman jälkeen järjestettiin Malja Göstalle -muistokonsertti, jossa suomipopin tähtikaartiin kuuluneet artistit esittivät kunnianosoituksensa Sundqvistin perinnöksi jättämille kappaleille. Coverien lisäksi Leevien musiikista juontuva inspiraatio on kuultavissa tämänkin päivän artistien, kuten Vesalan,
Maustetyttöjen ja Arttu Wiskarin sanoituksissa. Itse Sundqvist on jäänyt kansan mieleen mustavalkoisesta kuvasta muikeasti tuijottavana ja parrakkaana satusetänä – mystisyyden viitta yhä tukevasti olallaan.
En ole itsekään elänyt Leevien kulta-aikaa, vaan löytänyt yhtyeen ja Sundqvistin muut projektit eläväksi jääneiden hittien kautta. Tämäkin tuntui olevan osa lankoja käsissään pitäneen Gösta Sundqvistin profetiaa, joka vuonna 1984 luonnehti yhtyeen tulevaa vaikutusta näin: “Ei minulla ole hinkua saada Leavingsia ykkösbändiksi. Olisi paljon hienompaa jos joku löytäisi Leevi and the Leavingsin uudelleen kolmenkymmenen vuoden kuluttua ja sanoisi, että olihan se Leavings kova juttu aikanaan”.
Ja on se edelleen.
Suomi 
English